Monella on vielä varmaan joulunvietto kesken, mutta omalta osaltani aatto on vietetty. Ensimmäistä kertaa 10 vuoteen olen joulun pyhät vapaalla, joka vuosi olen aina ollut töissä kun voi. Tämä joulu oli siis historiallinen senkin asian osalta. Toinen historiallinen asia oli se, etten itse tehnyt meidän perheen joulun eteen mitään muuta kuin hankin lahjat. Yleensä se olen ollut minä joka koristelee kodin ja hankkii ruoat. Tänä vuonna äiti kunnostautui jopa paistamalla joulukinkun itse. Hurraa.
Huomenna suuntaamme mummoa moikkaamaan.
Aattoaamu meni toisen puoliskon luona. Heräämisen jälkeen keitimme kolmistaan joululoisen kanssa riisipuuron, katsoimme Lumiukon (minä ensimmäistä kertaa) ja jaoimme lahjat toisillemme. Sen jälkeen jokainen suuntasi taholleen ja nyt illan vietän taas täällä, yksin tosin. Onneksi on lahjaksi saamani Singstar seurana.
Lahjasaldo oli tänäkin vuonna yllättävän iso, vaikka sitä aina kuvittelee että vanhemmiten lahjat vähenee.
Aamulla pukki toi Victoria Francesin 1000 palan palapelin, taateleita, heijastimen, keijukoristeen, meikkipussin, sukkia, hahtuvaenkelin, saippuan, palan nomination-koruun, Singstarin, muumimukin ja hierontapalan. Perheen kanssa jaetuista lahjoista paljastui kello, 6 elokuvalippua, lajakortti Stockmanille, hierontalahjakortti, vitamiineja, teetä, pellavarouhetta, pellavatyynykissa, Lehtolaisen kirja ja lopuksi vielä matka perheen kanssa Puolaan tutustumaan Auschwitchiin. Sain myös äidin Wienintuliaisen joka oli juuttinarusta askarreltu merirosvonukke.


Vaikka kello on paljon, ajattelin vielä katsoa Pirates of the Caribbeanin viimeisen osan, jonka löysin Sokoksen alelaarista joku aika sitten.

Tähän perään vielä jouluinen kuva karvaisita perheenjäsenistämme lahjoja tutkimassa.